Turun seudulla rakentamisen kiertotaloutta kehittävän 3C-klusterin (circular construction cluster) ensimmäinen vuosi on kulunut liiketoiminnan ideointiin ja verkostoitumiseen.
3C-klusterin toimintaa koordinoi Turku Science Park. Turun seudun yrityksiä, korkeakouluja ja oppilaitoksia sekä julkisen ja kuntapuolen toimijoita kokoava klusteri perustettiin keväällä 2020, ja Nordkalk yhdessä Turku Science Parkin kanssa otti vetovastuun yritysten yhteistyöstä. 3C-klusterin päämääränä on löytää liiketoimintamalleja ja toimintatapoja, joilla pystytään vauhdittamaan rakennusalan siirtymistä kohti kiertotaloutta.
”Yhteistyö on käynnistynyt hyvin, joskin hieman verkkaisesti, koska verkostoituminen tapahtuu verkossa. Yhteisissä liiketoimintahankkeissa tarvitaan avoimuutta ja luottamusta, jonka rakentaminen vie aikaa. Tämä onkin vähintään kolmen, ehkä jopa kuuden vuoden projekti”, sanoo Nordkalkin R&D-johtaja Mathias Snåre, jonka vastuulla yritysyhteistyön kehittäminen on.
Nordkalkin R&D-johtaja Mathias Snåre rohkaisee yrityksiä yhteistyöhön rakentamisen kiertotaloudessa.
Toukokuussa pidetyn aloituskokouksen jälkeen 3C-klusteri on kokoontunut kolme kertaa, yli 60 osallistujan voimin. Alkuvuodesta 3C-klusterin korkeakoulut ovat jättäneet yhdessä Turku Sciencen Parkin kanssa kaksi hankehakemusta, joista toinen liittyy yritysten uusiomateriaalien hiilijalanjälkilaskentaan ja toinen keraamisen purkujätteen kierrättämiseen.
Mathiaksen toive konkreettisista yritysvetoisista hankesuunnitelmista ei ole vielä toteutunut, mutta eri alojen ammattilaisten keskusteluissa syntyy paljon mielenkiintoisia ideoita. Yksi käynnistynyt idean toteutus on paraislaisten suurten rakennusalan toimijoiden yhteistyö, jossa Finnsementti, Paroc ja Saint-Gobain Weber sekä Nordkalk ratkovat yhdessä kiertotalouden haasteita.
”Paraisilla on vahva rakennusteollisuuden keskittymä, jonka sydän on rakentamiseen raaka-ainetta tuottava kalkkikivikaivos. Se on yksi syy siihen, että juuri Nordkalk toimii 3C-klusterin veturiyrityksenä. Kiertotalouden kehittäminen on yhteinen tavoite kaikille neljälle yritykselle. Pohdimme nyt yhdessä mm. kaivoksen sivukiven hyödyntämistä, hukkalämmön hyötykäyttöä ja hiilidioksidin talteenottoa, joka on erityisen kiinnostava asia Finnsementille ja Nordkalkille”, kertoo Mathias.
Paraisilla on vahva rakennusteollisuuden keskittymä, jonka sydän on rakentamiseen raaka-ainetta tuottava kalkkikivikaivos.
Nordkalk on työskennellyt kiertotalousratkaisujen parissa pitkään, mutta viimeisimmässä strategiapäivityksessä kiertotalous nostettiin yhdeksi tärkeimmistä painopistealueista. Oman tuotannon sivuvirtojen maksimaalisen hyödyntämisen ohella Nordkalk etsii uusia ratkaisuja asiakkaidensa prosesseista syntyvien kalkkipohjaisten sivuvirtojen hyödyntämiseen. Tuotekehityksessä panostetaan kiertotalousratkaisuihin.
Mathiaksen mukaan yksi avain kiertotalouden kasvuun rakennusalalla on eniten käytetyn rakennusaineen eli betonin kierrätyksen huomattava lisääminen: ”Se on haastavaa, koska betoni kehittyy esimerkiksi kosteuden ja lämpötilan mukaan. Jotta murskattua betonia osataan käyttää oikein, tarvitaan materiaalin koko elinkaaren mittaista standardisointia. Se on hyvä esimerkki tehtävästä, jossa tarvitaan monen osapuolen yhteistyötä.”
Teksti: Anne Foley
Kuva: Tatu Lertola
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.
Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.