×

Uutiset

Kalkilla pitkäkestoista parannusta maaperään ja satotasoihin

”Varsinkin ylläpitokalkitus olisi hyvä pitää kunnossa, mutta pahaksikin päässyt tilanne on vielä kannattavaa korjata”, sanoo kasvinviljelyagronomi Patrik Erlund Nylands Svenska Lantbrukssällskapista. Jo yli kymmenen vuotta kestäneen kalkituskokeen tulokset puhuvat puolestaan, kun kalkituksen vaikutukset näkyvät edelleen kunnostetun koealan satotasoissa ja viljavuusanalyysissa.

Nordkalkin ja Nylands Svenska Lantbrukssällskapin kalkituskoe on aloitettu vuonna 2008 Nordkalkin toimesta, mutta alun perin viisivuotiseksi tarkoitettua koetta päätettiin jatkaa mielenkiintoisen ja yleishyödyllisen aiheen sekä kalkituksen pitkäaikaisen vaikutuksen vuoksi.

Lähtökohtana kokeelle on ollut kunnostettava pelto, jonka pH on ollut matala 5,3. ”Etenkin tällä alueella on paljon liejusavisia peltoja, joissa savikerroksen alla on ongelmia aiheuttavia vanhan meren pohjan sulfaattikerroksia” Erlund kertoo. ”Liejusavilla kuivan vuoden jälkeen kapillaarisuus voi tuoda alemmista maakerroksista happamuutta, jolloin muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti”.

Koealueen peltomaan kalkituskäsittelyt tehtiin vuonna 2008 kahdella eri määrällä, 7 ja 14 tonnia kalkkia hehtaarille. Kahden vuoden kuluttua kalkituskäsittelyn saaneisiin koeruutuihin lisättiin vielä Nordkalkin Mg3 -kalkkia 7 tonnia hehtaarille. Näillä levitysmäärillä tavoitteena oli nostaa pH tasolle 6,3 ja 6,8. Viljelykierrossa koeruuduilla on vehnää, ohraa ja kauraa.

Määrää ja laatua satoihin

Aivan tavoiteltuihin lukemiin ei kokeessa olla päästy, mutta vaikutukset ovat silti olleet huomattavia. ”Kalkituksella on ollut nousujohteinen vaikutus viidestä kuuteen vuoteen, jonka jälkeen tilanne on tasaantunut ja lähtenyt pikkuhiljaa hiipumaan”, Erlund kertoo.

Kalkituksen vaikutukset näkyvät kasvustoissa pitkään.
Vasemmalla kalkitsematon ruutu, oikealla 14 t/ha kalkittu.

Parantuneella pellon pH:lla on ollut merkittäviä vaikutuksia pitkällä aikavälillä myös satoihin. ”Kalkituksen vaikutukset näkyvät vieläkin, vaikka yli kymmenen vuotta on jo kulunut. Sadonlisäykset ovat suuria ja kaurallekin on saatu merkittäviä sadonlisäyksiä, vaikka usein puhutaan, että kaura sietäisi happamuutta. Myös hehtolitrapainot ja tuhannen siemenen painot ovat kasvaneet.”

Tuloksia Erlund pitää realistisina, sillä vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös muista tutkimuksista.

Taloudellisesti kannattavaa

Erlund on tehnyt myös taloudellisia laskelmia ja vakuuttunut kalkituksen kannattavuudesta. ”Pellon kunnostus on investoinnin kaltainen teko, jonka takaisinmaksuaika kokeessa käytetyillä määrillä on noin kuudesta seitsemään vuotta. Ylläpitokalkitus on puolestaan edullisempaa.”

Erlundin mukaan viljelijöiden kannattaisikin panostaa etenkin ylläpitokalkitukseen. Kalkituksen huomiointi jää usein vähemmälle, koska peltojen pH laskee hitaasti ja kalkituksen vaikutuksen ja tärkeyden havaitsee vasta toimenpiteen jälkeen.

Kalkituksen tekoon vaikuttavat myös muut tekijät. Vuokrapeltojen kunnostus on ongelmallista suhteellisen lyhyiden vuokra-aikojen vuoksi ja myös viljelyn yleinen kannattavuus vaikuttaa investointeihin. Kalkituskokeet kuitenkin osoittavat, että matalaksikin päässeen pH:n voi vielä korjata ja pellon kunnostaa taloudellisesti kannattavasti. 

Patrik Erlund Nylands Svenska Lantbrukssällskapista koeruutujen äärellä.

Uutiset & blogit

Lisää uutisia

Lisää uutisia

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki