×

Naapuri-info Tytyri

Nordkalk liittyy kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan ja siirtää runsaasti sähköä vaativia työvaiheita huippukulutustuntien ulkopuolelle

Nordkalk haluaa kantaa kortensa kekoon energian säästämiseksi ja sähkön käytön rajoittamiseksi vuorokauden huippukulutustunneilta. Näin pystymme osaltamme pienentämään sähköpulaa Suomessa ja riskiä sähkönjakelun keskeytyksiin tulevan talven aikana. Toimenpiteet ovat osa kansallisen Astetta alemmas – energiansäästökampanjan linkki www.astettaalemmas.fi toteutusta.

Energiaintensiivisen teollisuuden konkreettisilla teoilla on valtavan suuri merkitys koko yhteiskunnan kannalta. Nordkalkilla energiatehokkuus ja energian kulutuksen vähentäminen on jo pitkään ollut yksi yhtiön tärkeimpiä tavoitteita, ja teemme jatkossakin kaikkemme tehostaaksemme energiankäyttöämme.

Lisäksi olemme analysoineet omaa sähkönkulutustamme yksityiskohtaisesti kaikilla Suomen toimipaikoillamme. Tämän tiedon pohjalta pyrimme siirtämään omissa tuotantoprosesseissamme runsaasti sähköä vaativia työvaiheita mahdollisimman paljon huippukulutustuntien ulkopuolelle.  

Muutamme toimintaamme työehtosopimuksemme ja ympäristölupiemme määrittelemissä rajoissa ja viranomaisten asettamia raja-arvoja kunnioittaen. Joissain tapauksissa toiminnastamme saattaa kantautua ääntä totuttujen ajankohtien ulkopuolella. Lupaamme tehdä parhaamme epämukavuuden minimoimiseksi, mutta toivomme teiltä ymmärrystä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Lisätietoja,
yksikönpäällikkö Esko Niemelä, 0405284457 tai ympäristöpäällikkö Teresa Lindholm, 020 753 7338. Molemmat saa myös kiinni sähköpostilla, joka on muotoa etunimi.sukunimi@nordkalk.com.

LUE lisää Nordkalkin osallistumisesta Astetta alemmas -kampanjaan.

uutiset & blogi

Lisaa uutisia

Naapuri-info Tytyri

Poikkeava räjäytys Tytyrissä

lisää uutisia

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki