Nordkalk on kehittänyt uuden maalin, jossa yleisesti käytetty kirkkaanvalkoinen pigmentti, titaanidioksidi (TiO2), on kokonaisuudessaan pystytty korvaamaan hyödyntämällä pitkälle jalostettuja kalkkikivipohjaisia Nordkalk Enrich -tuotteita. Vuosia kestäneen kehitystyön tuloksena syntynyt resepti on nyt saatu niin toimivaksi, että sitä voidaan alkaa tarjota asiakkaille.
Uusi maali on ympäristöystävällinen ja myös raaka-ainekustannukset ovat edullisemmat. Kiinnostusta lisää myös titaanidioksidin lokakuun alussa muuttuva kemiallinen luokitus mahdolliseksi syöpävaaralliseksi aineeksi.
”Olemme jo aikaisemmin pystyneet korvaamaan osan titaanidioksidista, mutta nyt kehitetty uusi resepti mahdollistaa sen korvaamisen täysin. Korvaaminen on järkevää sekä taloudellisesta että ympäristön näkökulmasta, sillä titaanidioksidin raskas valmistusprosessi aiheuttaa yli viisi kertaa suuremman hiilijalanjäljen kuin korvaavien kalkkikivipohjaisten tuotteiden tekeminen”, sanoo Nordkalkin kemianteollisuussegmenttiin erikoistunut avainasiakaspäällikkö Juuso Hakala.
Nordkalkin laboratorioanalyytikko Victor Väänänen ja sovelluspäällikkö Matti Lammela.
Nordkalkin tutkimus- ja tuotekehitysosastolla työskentelevä sovelluspäällikkö Matti Lammela kertoo, että ajatus titaanidioksidin korvaamisesta on ollut kehitystyön tavoitteena jo useamman vuoden ajan. Lisäpainetta kehitystyölle toi Euroopan komission päätös luokitella titaanidioksidi hengitettäessä karsinogeeniseksi eli syöpävaaraa aiheuttavaksi aineeksi. Luokituksen myötä yli 1 % titaanidioksidia sisältävän maalin pakkaukseen on lisättävä uusi varoitus liittyen ruiskumaalaukseen.
”On syytä olettaa, että tässä tilanteessa maalin valmistajien kiinnostus titaanidioksidin korvaamiseen kasvaa. Jo tänä päivänä pystymme osittain vastaamaan tähän tarpeeseen ultrahienoja partikkeleja sisältävällä saostetulla kalsiumkarbonaatilla eli Nordkalk Enrich -tuotteilla ja jatkossa tällä kokonaan uudella maalireseptillä, jota kehitämme nyt eteenpäin yhdessä asiakkaidemme kanssa,” Matti Lammela sanoo.
138 testiä myöhemmin: ratkaisun avaimet käsissä
Ympäristöjalanjäljestään huolimatta titaanidioksidia on käytännöllisesti katsoen kaikissa maaleissa, sillä se on ylivertainen pigmentti poikkeuksellisen korkean taitekertoimensa eli valoa heijastavan kykynsä ansiosta. Ominaisuus lisää maalin peittävyyttä.
”Peittävyys on yksi maalin kriittisistä ominaisuuksista. Me tavoittelimme sitä ensin muiden pigmenttien avulla, mikä ei toiminut. Viime vuonna aloimme hakea peittokykyä lisäämällä täyteainetta, joka on pääosin Nordkalk Enrich -tuotetta ja osin hienonhienoa kalkkikivijauhetta. Niitä säätämällä ja lukuisia testejä tekemällä saimme muutamassa kuukaudessa peittokyvyn kaupallisen maalin tasolle,” kertoo Matti Lammela.
Täyteaineen lisääminen haastaa maalin muita kriittisiä ominaisuuksia, kuten viskositeettia eli juoksevuutta. Vääränlainen viskositeetti (liian paksu tai löysä) mm. vaikeuttaa maalin levitettävyyttä. Paljon täyteainetta sisältävä maalikalvo murtuu myös helposti säröille erityisesti kylmässä. Tämä haaste ratkesi lisäämällä reseptiin wollastoniitti-mineraalia, jonka neulasmainen rakenne estää säröjen syntymistä. Ehjä ja tiivis maalikalvo edistää myös maalin kestävyyttä märkähankauksessa.
”Kehitystyö on pitkäjänteistä kultaisen keskitien etsimistä eli ominaisuuksien tasapainon hakemista. Yleensä kun yhden ominaisuuden saa erinomaiselle tasolle, jokin toinen ominaisuus heikkenee. Siksi testejä tarvitaan paljon; olemmekin tehneet niitä tässä hankkeessa 138 tähän mennessä,” kuvailee Matti Lammela.
Näiden testien jälkeen Nordkalkin tiimi on vakuuttunut siitä, että on mahdollista kehittää titaanidioksiditon maali, joka vastaa asiakkaiden kaupallisia laatuvaatimuksia.
”Käynnistämme innolla jatkokehityshankkeita asiakkaidemme kanssa ja toivomme, että tähän innovaatioon perustuvia lopputuotteita saadaan käyttöön lähivuosien aikana”, sanoo avainasiakaspäällikkö Juuso Hakala.
Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava kalkkikivipohjaisten tuotteiden ja sovellusten toimittaja, jolla on vahva jalansija Keski-Euroopassa. Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille, ja sovelluksillamme turvataan puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta. Nordkalkilla on toimintaa yli 30 paikkakunnalla Euroopassa, joten olemme aina lähellä asiakkaitamme. Yhtiön palveluksessa on noin 820 henkilöä, ja vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli noin 280 milj. euroa.
Lisätietoja:
Avainasiakaspäällikkö Juuso Hakala, juuso.hakala
Sovelluspäällikkö Matti Lammela, matti.lammela
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.
Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.