Kalkin käyttö nurmiviljelyssä on edullinen tapa turvata säilörehun ruokinnallinen laatu ja kivennäispitoisuudet. Kalkituksen edut näkyvät selvästi juuri rehun koostumuksessa, sillä kalkitsemisella ei välttämättä ole suurta vaikutusta nurmen kuiva-ainesatoon
Tutkimusten mukaan kalkitseminen muun muassa parantaa nurmen sulavuutta, nostaa energia-arvoa ja valkuaispitoisuutta sekä vähentää kuitupitoisuutta. Kalkituksen myötä nouseva D-arvo lisää myös eläinten päiväsyöntiä ja maitotuotosta.
Kalkitsemisen ansiosta parantunut nurmen ravinteiden hyödyntäminen ja säilörehun laatu parantavat todennäköisesti nautakarjatilan tuotannon kannattavuutta ja kokonaisuuden hallintaa. Kalkki siis maksaa itsensä takaisin, moninkertaisesti. Valitettavan usein kalkituksesta kuitenkin karsitaan ensimmäisenä, koska sen hyviä vaikutuksia kasvustossa ei silmällä erota.
Tehokkaassa tuotannossa nurmen kalsiumin- ja magnesiuminottoa ei pystytä optimoimaan lannoituksella, mikäli niistä on puutetta maaperässä. Onneksi kalkkilaadun valinnalla voidaan korjata maan ja nurmirehun kivennäispitoisuuksia suoraan. Esimerkiksi magnesiumpitoinen kalkki nostaa niin maaperän kuin rehunkin magnesiumpitoisuutta. Kalkitus auttaa lisäksi alentamaan kaliumpitoisten lohkojen haitallisen korkeita ekvivalenttiarvoja (Kaliumpitoisuus/(Kalsiumpitoisuus + Magnesiumpitoisuus)).
Kalium heikentää kalsiumin ja magnesiumin imeytymistä ohutsuolessa, joten ekvivalenttiarvon suositellaan olevan 2,2 tai alle. Magnesiuminpuutos lisää alttiutta laidunhalvaukseen ja kalsiuminpuutos poikimahalvaukseen.
Parantuneilla kalsium- ja magnesiumpitoisuuksilla ja alentuneella ekvivalenttiarvolla edistetäänkin eläinten hyvinvointia ja vähennetään kivennäisruokinnan tarvetta sekä eläinlääkintäkustannuksia. Kalsium on tämän lisäksi myös maan kunnon kannalta oleellinen ravinne. Se muun muassa lisää maan mururakennetta, mikä on erittäin merkittävää savimailla.
Tosin hivenravinteiden, kuten sinkin ja mangaanin, määrät laskevat, joten kalkittuun nurmirehuun perustuvassa ruokinnassa voi tarvita näiden hivenravinteiden osalta täydennystä.
Tehokas nurmentuotanto vaatii pellolta runsaasti ravinteita koko kasvukauden ja nurmikierron ajan. Kuitenkin kasvin typen hyödyntämistä voi parantaa kalkitsemalla. Rehun valkuaispitoisuus nousee ja parhaimmillaan lisää tilan valkuaisomavaraisuutta, kun väkirehun tarve ruokinnassa pienenee.
Fosforin liukoisuus lisääntyy kalkitsemalla, ainakin savi- ja muilla kivennäismailla. Näin tehostetaan kalliin ravinteen lannoituskäyttöä. Multa- ja muilla eloperäisillä mailla kalkitus taas saattaa pidättää fosforia maaperään, mikä voi vähentää fosforin pintavaluntaa vesistöihin. Siispä kalkituksella voi olla myös positiivisia ympäristövaikutuksia.
Kalkituksella on siis myönteinen rehuntuotannon kokonaisvaikutus, koska se nostaa nurmen energia- ja valkuaissatoa parantaen rehun laatua. Puna-apilan kasvua kalkitus lisää huomattavasti. Tehostunut ravinnetalous parantaa myös nurmikasvuston rakennetta.
Satoetu tulee paremmin esiin kolmen niiton strategialla. Kasvujakson pidentyessä jälkikasvulla on mahdollisuus hyödyntää maasta kalkituksen myötä vapautuneita ravinteita tehokkaammin.
Kalkituksella kannattaa ylläpitää peltojen yleistä viljavuustasoa tai nostaa sitä. Tällaisilla perusparannuksilla saadaan tuotantoon selkeää vakautta. Kalkitus on tuotannolle kannattavaa jo esimerkiksi pH:n ollessa vain alle 6,1 runsasmultaisilla hietasavipelloilla.
Vaikka kalkituksella on positiivinen vaikutus maaperään ja siitä saatavaan satoon, nurmen lannoittamisen vähentämistä ei kuitenkaan suositella alhaisten lannoitussuositusten takia. Kalkitseminen toki parantaa kasvin ravinteiden hyödyntämistä, mutta ei ratkaise nurmentuotannon negatiivisia ravinnetaseita.
Tehostuneella ravinnetaloudella itse asiassa parannetaan lannoittamisen kannattavuutta. Edes karjanlannalla lannoittaessa ei ole pätevää syytä vähentää kalkitusta, vaikka maan pH ei laskekaan yhtä paljon kuin väkilannoitteita käytettäessä.
Kuva: Kalkitus lisäsi väkilannoitetun (VL) nurmen rehun D-arvoa vuodesta ja lannoitustasosta riippumatta.
Kuva: Magnesiumpitoinen kalkki nosti rehun Mg -pitoisuutta vuosina 2013 ja 2014 sekä alennetulla että suosituksen mukaisella lannoitustasolla
Kuva: Magnesiumpitoinen kalkki nosti rehun Ca -pitoisuutta vuosina 2013 ja 2014 sekä alennetulla että suosituksen mukaisella lannoitustasolla.
Kirjoittajat: Anne-Mari Jääskeläinen ja Raija Suomela
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.
Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.
