×
Katso Toimipaikkamme Johtoryhmä ja hallitus Historiamme Laatu ja sertifikaatit
Katso
Toimipaikkamme Johtoryhmä ja hallitus Historiamme Laatu ja sertifikaatit

Historiamme

Alku 18981970 19902000 LUVULTA ETEENPÄIN
1898

Alku

Marraskuun 26. päivänä vuonna 1898 pidettiin Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön perustava yhtiökokous. Toimitusjohtajaksi nimitettiin uuden yhtiön perustamista ajanut tulisielu, tilanomistaja Otto Moberg Paraisilta. Mobergilla oli visioita, ja hän ymmärsi kuinka tärkeää oli keskittää ja tehostaa jo olemassa olevaa kalkintuotantoa Paraisilla. Vuonna 1904 yhtiöön palkattiin asiantuntijatehtäviin vuori-insinööri, myöhemmin vuorineuvokseksi nimitetty Emil Sarlin, josta myöhemmin tuli yhtiön toimitusjohtaja 50 vuoden ajaksi. Paraisten avolouhoksella louhittiin kalkkikiveä, joka poltettiin ja myytiin tämän jälkeen mm. paperitehtaisiin, rautatehtaisiin ja sulfiittiselluloosatehtaisiin. 1910-luvulla alkoi sementinvalmistus. Murskattua kalkkikiveä käytettiin pääasiassa maatalouskalkkina.

1910

Toiminta Lappeenrannassa alkoi

Yhtiö laajensi toimintaansa Lappeenrantaan vuonna 1910 ja ensimmäinen kuilu-uuni rakennettiin. Nämä kaksi paikkakuntaa ovatkin aina nykypäivään saakka muodostaneet kalkkiteollisuuden ytimen.

1914

Paraisten ensimmäinen sementtiuuni aloitti toiminnan.

1940ja - 1950-luvut

1940- ja 1950-luvuilla toiminta laajeni suomalaisessa rakennustuoteteollisuudessa.

1970-luku

Uusi nimi, uudet tarpeet

Vielä 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alkuvuosina kalkkia käytettiin pääasiassa rakennusmateriaalin raaka-aineena, selluloosateollisuudessa ja maanviljelyksessä. Sitä mukaa, kun Suomessa alkoi kehittyä modernia terästeollisuutta, syntyi tarpeita aivan uudentyyppiselle poltetulle kalkille. Tästä alkoi yhtiön prosessi- ja tuotekehittely, joka jatkuu edelleen. 1970-luvulla yhtiö panosti voimakkaasti maatalouskalkin kehittämiseen yhä kilpailukykyisempään suuntaan. Samoihin aikoihin perustettiin Siikaisten ja Vampulan louhokset.

1980-luku

Uusi tavoite

1980-luvun alussa yhtiö teki kaksi merkittävää päätöstä, joilla tuli olemaan suuri merkitys tulevan kehityksen kannalta. Pohjolan suurin kalkkikiviesiintymä, Storugns Gotlannissa, liitettiin Partekin toimintaan perustamalla yhteisyritys Euroc Mineralin kanssa. Samoihin aikoihin muodostettiin myös toinen yhteisyritys yhdessä sveitsiläisen Plüss-Stauferin ja suomalaisen Ruskealan Marmorin kanssa. 1980-luvun puolivälissä Partekin kalkkiteollisuus oli kehittynyt niin vahvaksi, että yhtiö asetti tavoitteekseen tulla Pohjolan suurimmaksi kalkintuottajaksi.

1991

Itsenäinen yhtiö

Elokuussa 1991 perustettiin uusi itsenäinen yhtiö Nordkalk Oy Ab vastaamaan Partekin kalkkiliiketoiminnasta. Vuonna 1996 Rautaruukin kalkinpolttotoiminnot Raahessa ja vuonna 1997 SSAB Tunnplåtin kalkinpolttotoiminnot Ruotsissa siirtyivät Nordkalkille.

1990-luku

Baltian maat ja Puola mukaan

Baltian maat ja Puola tulivat mukaan kuvaan vuonna 1996: Virosta ostettiin sekä kalkkikivikaivos että dolomiittikaivos, ja vuonna 1998 yritys hankki omistukseensa Viron johtavan poltetun kalkin tuottajan, Rakke Lubjatehase AS:n. Nordkalk alkoi laajentaa toimintaansa myös Puolassa, ja ensimmäinen toimisto avattiin Gdanskissa vuonna 1997. Yhtiön nimeksi tuli Partek Nordkalk Polska Sp. z o.o. Vuonna 1999 hankittiin kalkkitehdas ja kalkkiesiintymä Slawnosta, joka sijaitsee noin 120 km Varsovasta kaakkoon.

2000

Puolan toiminta laajenee

Uudella vuosituhannella Nordkalk on jatkanut asemansa vahvistamista Euroopan markkinoilla investoimalla Puolaan. Szczecinissä Pohjois-Puolassa otettiin käyttöön uusi jauhatuslaitos vuoden 2000 alussa. Nordkalk hankki omistukseensa Etelä-Puolassa sijaitsevan Miedzianka-nimisen kalkkikiviyrityksen. Sillä on hallinnassaan yksi maan suurimmista kalkkikiviesiintymistä. Etelä-Puolan Wolicassa sijaitsevalle kalkkiesiintymälle myönnettiin kaivosoikeudet, ja uusi mylly valmistui vuonna 2001.

2005-2007

Kansainvälisiä hankintoja

Syksyllä 2005 Nordkalk osti Pietarin alueella sijaitsevan Alekseevkan kalkkitehtaan, joka sijaitsee samannimisessä kylässä noin 120 kilometriä Pietarista länteen. Nordkalk hakee lupaa kaivostoiminnalle Bunge Duckerissa Ruotsissa. Lupahakemuksen perusteluja täydennetään useilla ympäristöselvityksillä. Toimilupa tuli lainvoimaiseksi vuonna 2010. Nordkalkin ja Franzefoss Minerals AS:n norjalainen yhteisyritys NoFraKalk AS käynnisti kalkkiuunin Verdalissa Norjassa marraskuussa 2007.

2010

Muutoksia Nordkalkin omistajarakenteessa

Rettig allekirjoitti 19.5.2010 muiden Nordkalkin osakkaiden kanssa kauppasopimuksen, jonka seurauksena Rettigin omistusosuus Nordkalkista nousi 49 %:sta 100 %:iin. Vuodesta 2003 Rettig Groupilla oli pieni omistusosuus Nordkalkista.

2015

One Nordkalk

Poltetun kalkin tuotanto loppui Lappeenrannassa, kun kalkkiuunit pysäytettiin toukokuussa 2014. Nordkalk uudisti toimintamallinsa 1.4.2015. Entinen toimintamalli, joka perustui kolmeen tulosvastuulliseen divisioonaan sekä neljään konsernitasoiseen kehittämis- ja tukitoimintoon, vaihdettiin konsernitasoisiin toimintoihin perustuviin vastuualueisiin. ”One Nordkalk” -malli perustuu jatkossa yhtenäisiin koko konsernin kattaviin prosesseihin, joita johtavat johtoryhmän jäsenet. Vuonna 2016 Nordkalk laajensi toimintaansa Puolassa. Puolan Slawnossa avattiin uusi granulointilinja syyskuussa 2016.

2017

Laajentuminen Turkkiin

Vuonna 2017 Nordkalk laajensi toimintaansa Turkin Eskibalikliin paikallisen yhteisyrityksen Nordeka Maden A.Ş. kanssa. Eskibaliklin kalkkikivikaivos sijaitsee Turkin luoteisosassa. Tuotantokapasiteettia lisättiin vuoden 2018 lopussa, kun käyttöön vihittiin uusi murskauslinja.

2018

Nordkalk 120 vuotta

Vuonna 2018 juhlittiin Nordkalkin 120-vuotissyntymäpäivää. Tilanomistaja ja kalkintuottaja Otto Moberg Paraisilta perusti 26. marraskuuta 1898 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön. Sen perintöä jatkaa tänään Nordkalk, joka louhii edelleen kalkkikiveä Paraisilla mutta toimii jo kymmenessä maassa.

2019

Yhteistyö ArcelorMittalin kanssa

Vuonna 2019 Nordkalk aloitti operoimaan maailman johtavan teräksentuottajan, ArcelorMittalin, kalkkiuuneja Eisenhüttenstadtissa, Saksassa. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin 14. maaliskuuta 2019. Sopimus luo Nordkalkille hyvät edellytykset kasvaa Keski-Euroopassa; Nordkalk voi hyödyntää laajaa osaamistaan ja valmiuksiaan kalkkiliiketoiminnassa.

2019

Uusi organisaatiomalli

Vuoden 2019 alussa käynnistettiin muutosohjelma, jonka tavoitteena on parantaa Nordkalkin suorituskykyä ja kannattavuutta pitkällä tähtäimellä. Nyt Nordkalk vauhdittaa muutosohjelmaansa vaihtamalla toimintamalliaan. Uusi toimintamalli perustuu kolmeen regioonaan: Pohjois-Eurooppa, Keski-Eurooppa ja New Businesses. Uusi toimintamalli astuu voimaan 1.11.2019.

2021

Nordkalkin tarina jatkuu osana SigmaRoc-konsernia

31.8.2021 Nordkalkista tulee osa Brittiläistä SigmaRoc-konsernia. Kaupan myötä Nordkalkista tulee SigmaRocin Pohjois-Euroopan itsenäinen tukijalka. Nordkalk jatkaa asiakkaidensa palvelua nykyisellä nimellä, organisaatiolla ja markkina-alueilla.

WE EXIST FOR THE SUSTAINABLE FUTURE

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki