×

Uutiset

Lintubongaus – Yhteistyö Åbolands naturskolanin kanssa

Syyskuussa käy kova kuhina, kun muuttopuuhat ovat jo alkaneet joillain linnuilla, ja toiset vielä nauttivat viimeisistä lämpimistä päivistä Suomessa. Syyskuussa lintuja muuttaa yleisesti paljon ja sesonki on pitkä, sillä mukana muutossa on myös kesän aikana syntyneet poikaset. Mikäli et ole vielä ehtinyt tänä kesänä bongaamaan lintuja, on siihen nyt hyvä tilaisuus: syysmuutto on alkanut.

Yhteistyö Åbolands naturskolanin kanssa

Nordkalk sponsoroi tänä vuonna erityisesti ympäristökohteita, joissa tavoitteena on ympäristön hyvinvoinnin edistäminen ja esimerkiksi ympäristötietouden lisääminen. Yksi sponsorointikohteista on Åbolands naturskola, joka on Turunmaalla toimiva luontokoulu. Luontokoulu palvelee ruotsinkielisiä päiväkoteja ja kouluja ja se on myös osana suurempaa Natur och Miljö -ympäristöjärjestöä, joka on vahva toimija ympäristökasvatuksen alalla.

Nordkalkin sponsorituella Åbolands naturskola sai hankittua upouusia kiikareita lintubongaukseen. Kiikareita päästiin testaamaan linturetkillä, jotka järjestettiin yhteistyössä Bird-Life Suomen ja Luonto-liiton kanssa. 

Alla oleva teksti on julkaistu yhteistyössä Åbolands naturskolanin kanssa.
Teksti ja kuvat: Emilia Nordling, luontokoulun opettaja.

Linnut kiikarissa Åbolands naturskolanin kanssa 

Toukokuussa pidetyn Lasten lintuviikon aikana sai mikä tahansa päiväkotiryhmä, koululuokka, partioryhmä tai perhe tulla bongaamaan lintuja kanssamme. Ajatuksena oli järjestää halukkaille seikkailunhaluinen luontoretki ja tutustua samalla lintujen elämään. Kaikki tarvittava materiaali löytyi netistä, eikä lintulajeja tarvinnut tuntea entuudestaan osallistuakseen.

Uutta vuonna 2019 oli se, että Natur och Miljön neljä luontokoulua olivat järjestäneet linturetkiä Lasten lintuviikolla. Toisin sanoen koulussa tai päiväkodissa oli mahdollisuus saada täysin järjestetty retki luontokoulun opettajan kanssa. Turkulaiset ruotsinkieliset koulut ja päiväkodit olivat todella kiinnostuneita näistä retkistä. Retkiä on tehty tänä vuonna mm. Vartiovuorenpuistoon, Puolalanpuistoon ja Katariinanpuistoon. Kuuntelimme lintujen aamukonserttia ja pystyimme erottamaan ainakin tyypillisen peipposen viserryksen. Löysimme lintuja, jotka hautoivat muniaan, lintuja jotka lensivät pesään ja pois sekä lintuja, jotka rakensivat pesää koirankarvoista. Yleisimpiä havaittuja lajeja olivat mustarastas, peippo, talitiainen, sinitiainen, västäräkki, varpunen, kyyhkynen, harakka, naakka ja joutsen.

Kaikki oppilaat pääsivät käyttämään lintubongauksessa kiikareita. Tarkastelimme ensin lintukuvia ja opettelimme lajeja, ja sen jälkeen koitimme bongata oikeita lintuja kiikarien avulla. Lintubongaus oli melkoinen elämys monelle. Kaikista nuorin osallistuja pääsi bongaamaan pehmolelulintuja paperirullien läpi, jotka hänelle varta vasten askarreltiin. Pehmolelulinnut ja piknik tietysti kruunasivat retken.

Lasten lintuviikko järjestetään vuosittain toukokuussa (tänä vuonna se oli 13-19.5.2019). Tapahtuman on järjestänyt BirdLife Suomi ja Luonto-Liitto jo vuodesta 2004. Vuodesta 2019 tapahtuma on järjestetty myös ruotsiksi kun yhteistyö Natur och Miljön kanssa aloitettiin. Ruotsinkielinen osuus projektista on koordinoitu yhdessä Åbolands naturskolanin kanssa.

Kiitos Nordkalk mahdollisuudesta ostaa uudet kiikarit!

Fåglar i kikaren med Åbolands naturskola

Under Barnens fågelvecka i maj kunde vilken daghemsgrupp, skolklass, scoutkår eller t.ex. familj som helst bege sig ut på spaning efter fåglar. Tanken var att göra en upplevelserik naturutflykt och samtidigt bli bekant med fågellivet. Allt bakgrundsmaterial som behövs finns tillgängligt på nätet och man behöver inte känna igen fågelarter för att delta.

Nytt för år 2019 var att Natur och Miljös fyra naturskolor i sina respektive regioner har erbjudit fågelutflykter i Barnens fågelvecka. Skolan eller daghemmet har med andra ord haft möjlighet att få en färdigt arrangerad utflykt med en naturskollärare.

I Åboland var särskilt åboskolor och –daghem intresserade och under Barnens fågelvecka kikade vi efter fåglar bl.a. i Vårdbergsparken, Puolalaparken och Katrinedal. Vi lyssnade till fåglarnas morgonkonsert och kunde urskilja åtminstone bofinkens typiska kvitter ”se, se, se, se, se så vaaacker ja é”. Vi hittade fåglar som ruvade i sina bon, fåglar som flög in och ut i holkar och fåglar som hämtade hundhår som vi lade ut för bobygget. De vanligaste arterna vi stötte på var koltrast, bofink, talgoxe, blåmes, sädesärla, gråsparv, ringduva, skata, kaja och knölsvan.

Alla elever fick prova att använda kikare. Vi kikade först på fågelbilder för att bli lite vana och provade sedan att få syn på en riktig fågel i kikaren. Kikarna var en upplevelse för många. De allra yngsta fick kika med pappersrullar på leksaksfåglar, som vi sedan också byggde bon åt. Fågellekar och matsäck förgyllde naturligtvis utflykten.

Barnens fågelvecka ordnas årligen i maj (13-19.5.2019). Evenemanget har arrangerats av BirdLife Finland och Luonto-Liitto sedan år 2004. Från år 2019 har evenemanget ordnats på svenska då Natur och Miljö gick med i samarbetet. Den svenskspråkiga delen av projektet har koordinerats via Natur och Miljös Åbolands naturskola.

Tack Nordkalk för att vi hade möjlighet att köpa in nya kikare till Åbolands naturskola! 

uutiset & blogi

Lisaa uutisia

lisää uutisia

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki