×

Uutiset

Lisää levitysvoimaa Turun seudulle

Vahtolainen Ari Tuominen on toiminut kalkkialalla jo 30 vuotta. ”Ensimmäisen kalkkikuorman ajoin vuonna 1991 ja siitä lähtien kalkkiyhdistelmiä on ajettu pelloille urakoitsijoiden levitettäviksi lukuisia.” Tälle talvelle Tuominen hankki oman Bredal-kalkinlevitysvaunun ja aloitti uutena kalkinlevitysurakoitsijana Liedon ja Ruskon seudulla.

”Kävi ilmi, että jos aikoi kalkkialalla jatkaa, jotain oli tehtävä”, Ari Tuominen kertoo päätöksestään aloittaa urakoitsijana. Urakoitsijat alkoivat ikääntyä ja kalkin levittäjistä alkoi olla Turun liepeillä suorastaan puute. Ala oli ehtinyt tulla Tuomiselle tutuksi omassa kuljetusalan yrityksessä Kuljetus Tuominen Oy:ssä, jonka kautta kalkkiyhdistelmiä oli ajettu alueen viljelijöille jo pitkään. 

Helmikuun lopun kipakassa pakkassäässä Tuominen levitti kalkkia Paattisten laajoilla peltoaukeilla. Ketju kuljetuksesta levitykseen hoituu ketterästi, kun kalkkikuormia ajaa pellolle nyt Tuomisen poika Antti. Kalkitusurakointi täydentää hyvin perheyrityksen toimintaa talviaikaan.

”Kävi ilmi, että jos aikoi kalkkialalla jatkaa, jotain oli tehtävä”, Ari Tuominen kertoo päätöksestään aloittaa urakoitsijana.

Kalkinlevityskalustolla merkitystä

Levityksen tasaisuudella on tärkeä rooli onnistuneessa kalkituksessa. ”Levityksen tasaisuus riippuu vaunusta sekä levitettävästä tavarasta.” Tuominen tarkastelee pellolle kipatun Nordkalkin Paraisten tehtaalta ajetun kalkin laatua ja on siihen tyytyväinen: ”Kun levitettävä kalkki on hyvää ja koneen säädöt ovat kohdallaan, ei raitapaikkoja jää.” Talvilevityksessä työn jäljen näkee paremmin, mutta lisää tarkkuutta levitysjälkeen saadaan ajo-opastimen avulla.

Tuominen on jo tämän talven urakointien perusteella vaunuhankintaansa tyytyväinen. Kymmenen vuotta vanha Bredal-kalkitusvaunu hankittiin syksyllä Ruotsista. Vaunu saatiin Suomeen vasta marraskuussa, joten syyslevityksiä sillä ei vielä ehditty tekemään. ”Vaunu oli maatilalla ollut ja hyvin pidetty”, Tuominen kertoo. ”Kalkkia vaunuun sopii 8,5 tonnia.” Keväällä vaunua on tarkoitus käyttää kuivalannan levityksessä.

Talven säät ovat olleet kalkinlevitykselle suotuisia ja helmikuun lopulla kausi näytti vielä jatkuvan. ”Lunta ei ole ollut tällä seudulla liikaa ja ilman ketjujakin on traktorilla hyvin päässyt”, Tuominen tuumii, mutta jatkaa, että lumi saisi kuitenkin nyt olla tässä.

Pellot halutaan pitää hyvässä kasvukunnossa

Viljelijöiden kalkitusinto on kuluneena talvena yllättänyt kalkkitoimijat positiivisesti. Syksyllä haastavan kasvukauden jälkeen pelättiin, väheneekö peltojen kalkitseminen säästösyistä. ”Vaikuttaa siltä, että isännät ovat nyt halukkaita laittamaan peltojaan kuntoon. Lannoitteet ovat kalliita eikä pelkällä lannoituksella saada satoa”, Ari Tuominen toteaa. Kalkituksella pyritään varmistamaan pellolle sopiva pH, jotta kasvit saavat paremmin arvokkaista lannoitteista kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Tuomisen levitysalue painottuu Ruskon, Paattisten ja Liedon seudulle. ”On hyvä saada tälle alueelle uutta levitysvoimaa”, toteaa myyntipäällikkö Jan Drugge Nordkalkilta. ”Uuden urakoitsijan aloittaminen on ehdottomasti hyvä uutinen alueen viljelijöille.”

Jan Drugge Nordkalkilta (vas.) kävi ihailemassa Ari Tuomisen (oik.) kalkkivaunua

uutiset & blogi

Lisaa uutisia

lisää uutisia

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki