Nordkalk lahjoittaa tuotannostaan kalkkikivimateriaalia SEABASED-hankkeen pilottiin, jossa pyritään sitomaan rehevöitymistä aiheuttavaa fosforia pysyvästi pohjasedimenttiin. Hankkeessa toteutetaan valituissa kohteissa kolme pilottia, joissa lämpökäsiteltyä kalkkikiveä levitetään fosforipitoiselle pohjasedimentille Ruotsin (Itä-Götanmaan ja Tukholman) ja Suomen (Saaristomeren) rannikon pilottikohteiksi valituissa merenlahdissa. Murskattu kalkkikivi esikäsitellään polttamalla Cementan Gotlannin-tehtaalla, minkä jälkeen se kuljetetaan pilottikohteisiin ja levitetään merenpohjaan sitomaan fosforia sedimenttiin.
“Suomessa ja Ruotsissa toimivalle Nordkalkille panostus yhteisen meremme suojelemiseen on luonnollinen valinta. Lahjoittamalla fosforin sitomiseen käytettävän kalkkikiven saamme osallistua käytännön toimiin, joilla edistetään meren hyvinvointia”, kertoo Mathias Snåre, Nordkalkin tutkimus- ja kehitysjohtaja.
Hankkeessa käytettävä kalkkikivi on peräisin Nordkalkin louhokselta Gotlannista. Jos pilotin tulokset ovat hyvät, materiaalia riittää muidenkin Itämeren hapettomien pohja-alueiden käsittelemiseen.
Pilotoitava menetelmä perustuu Tukholman yliopiston tutkijoidenSven Blomqvistin ja Eva Björkmanin useita vuosia kestäneeseen tutkimustyöhön. SEABASED-hankkeessa menetelmää testataan ensimmäistä kertaa laboratorion ulkopuolella. Työ SEABASED-hankkeessa aloitettiin määrittelemällä piloteissa fosforin sitomiseen tarvittava materiaalin tarkka määrä. Ensimmäinen pilotti toteutettiin Ruotsissa Kyrkvikenin merenlahdella viime syyskuussa. Muut pilotit ovat lupavaiheessa, ja niissä käsittely päästään luultavasti toteuttamaan vuoden 2020 aikana. Kun kalkkikivimateriaali on levitetty pilottikohteisiin, toimenpiteen vaikutuksia merenpohjan ja veden fosfori- ja happipitoisuuksiin, samoin kuin eliöstöön, seurataan tarkasti.
Laboratoriotulokset kalkkikivimateriaalin käytöstä fosforin sitomisessa ovat olleet lupaavia. Kalkkikivi on luonnontuote, josta ei pitäisi olla haittaa meriympäristölle ja jota voidaan mahdollisesti käyttää vähentämään fosforin vapautumista hapettomilta pohja-alueilta. Näin voidaan hillitä haitallisia, fosforia ravintonaan käyttäviä leväkukintoja.
”Olemme kiitollisia Nordkalkille heidän lahjoituksestaan, joka mahdollistaa toimenpiteen testaamisen pilottimittakaavassa näissä kolmessa kohteessa”, kiittää Miina Mäki, SEABASED-hankkeen projektipäällikkö John Nurmisen Säätiöstä. ”Jos emme kokeilisi menetelmää hallitusti luonnonoloissa, emme saisi koskaan selville, onko sitä mahdollista hyödyntää yhtenä tulevaisuuden ratkaisuista Itämeren auttamiseksi.”
SEABASED-hankkeessa (Seabased Measures in Baltic Sea Nutrient Management) pilotoidaan ja arvioidaan toimia, joilla pyritään parantamaan rannikkomerialueiden tilaa vähentämällä meren sisäistä ravinnekuormaa. Valikoituja toimia testataan pienen mittakaavan pilottikohteissa Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. SEABASED-hanketta johtaa John Nurmisen Säätiö, hankekumppaneinaan Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ahvenanmaan maakunnan hallitus, Ahvenanmaan kalankasvattajayhdistys, Tukholman yliopisto ja Itä-Götanmaan lääninhallitus. Hankkeen budjetti on kokonaisuudessaan noin 2,8 miljoonaa euroa, josta EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoituksen osuus on 2,1 miljoona euroa.
Lue lisää pilotista SEABASED-hankkeen kotisivuilla
Lisätietoja
Miina Mäki
Projektipäällikkö
Puhdas Itämeri -hankkeet / John Nurmisen Säätiö
+358 (0)50 576 3298
miina.maki@jnfoundation.fi
Mathias Snåre (tekn. toht.)
Tutkimus- ja kehitysjohtaja
Nordkalk Oy Ab
+358 (0)207 53 7344
+358 (0)400 96 7711
mathias.snare@nordkalk.com
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.
Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästepalveluitasi täällä.