×

Hyvä naapurimme Tytyrissä ja Mustiolla

Nordkalk louhii kalkkikiveä siellä missä sitä esiintyy. Louhinta on aina luvanvaraista ja voidaan sallia myös alueilla lähellä asutusta. Nordkalkille on tärkeää toimia niin, että lähinaapurit huomioidaan mahdollisimman hyvin. Nordkalk pyrkii olemaan hyvä naapuri, joka toimii aktiivisesti paikallisessa yhteisöissä.

Suomessa Nordkalkilla on kaivoksia 11 paikkakunnalla, joista suurimmat ovat Lappeenranta, Parainen ja Lohja.

Nordkalkin naapurisivut on tarkoitettu yhtiön lähinaapureille Nordkalkin suurimmilla toimintapaikkakunnilla. Naapurisivuilla tiedotetaan Nordkalkin toimintojen ajankohtaisista asioista:

Sertifikaatit

Tytyrissä Lohjalla on toimisto, maanalainen kaivos, jauhatuslaitos, kalkkiuuni ja sammutuslaitos.  

Louhintaräjäytykset ovat keskimäärin joka toinen päivä noin kello 13.40, joskus myös muina aikoina. 

Tärinä 

Tärinämittauksia tehdään jatkuvatoimisesti kiinteillä mittauslaitteilla seuraavissa kohteissa: 

Lisäksi käytössä on kolme siirrettävää mittaria, jotka on sijoitettu kiinteistöihin Kiviniemen alueella. 

Ilmanlaatu 

Kalkinpolttouunien hiukkas-, NOx-, SOx-, TOC- ja CO-pitoisuudet mitataan kerran vuodessa ulkopuolisen akkreditoidun asiantuntijan toimesta. Kokonaisleijumamittauksia (ilmassa leijuva pöly) toteutetaan joka toinen vuosi. 

Pinta- ja pohjavesi 

Suoto- ja poistovesien laatua arvioidaan vuosittain. Kaivoksen kuivanapitoveden määrää seurataan ja raportoidaan vastuullisuusraportissa. 

Tytyrissä johdetaan myös vettä paikallisen vesilaitoksen käytettäväksi. 

Mustio

Mustiossa sijaitsee avolouhos, jossa kiveä murskataan ja kuljetetaan eteenpäin. Louhoksessa ei ole säännöllistä räjäytystoimintaa.  

Hållsnäsintien kautta tapahtuvat kuljetukset tulee keskittää päiväaikaan (ma-pe) tapahtuviksi. 

Ilmanlaatu 

Pölymittauksia on toteutettava leijumapölymittauksina joka 3 vuosi, mittaukset toteutetaan kun alueella on toimintaa. 

Melu

Melumittaukset on toteutettava joka 2 vuosi, mittaukset toteutetaan kun alueella on toimintaa. 

Pinta- ja pohjavesi  

Avolouhoksesta järveen johdettavien vesien laatua on tarkkailtava kerran vuodessa. Pumpattava vesimäärä tulee myös kirjata ylös kuormituksen arvioimiseksi. 

Kysy - me vastaamme 

 

Mikäli sinulla on kysyttävää Nordkalkin toiminnasta, lähetä kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen: info@nordkalk.com 

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Naapuri-info Tytyri

Poikkeava räjäytys Tytyrissä

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästepalveluitasi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sitä. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki palvelut
Hyväksy kaikki Palvelut