×

Uutiset

Yhtiön ensimmäiset 125 vuotta

Sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 125 vuotta siitä, kun puulaaki perustettiin. Paljon tapahtumia mahtuu näihin 125 vuoteen, niin maailmassa kuin yhtiössäkin. Tämä aikajana kuvaa hyvin lyhyesti tarinaamme.

Kun Moberg puulaakin perusti

Otto Moberg, tilanomistaja ja kalkintuottaja Paraisilta, nosti katseensa hyllystä löytämästään viikon vanhasta lehdestä ja katseli salongin ikkunoista ohi lipuvia rantoja. Hän sytytti sikarin ja nojasi taaksepäin mukavassa nojatuolissaan. Höyrylaiva von Döbeln jyskytti eteenpäin länsiuusimaalaisen saariston lävitse kohti Helsinkiä lokakuisena päivänä vuonna 1898.

Moberg oli tehnyt elämänsä kaupan pari viikkoa aikaisemmin: ostanut Paraisilta Limbergin 54 hehtaarin tilan, siihen kuuluvan kalkkivuoren ja osuuden Parsbyn yhteisestä kalkkivuoresta. Hänen tarkoituksenaan oli tehostaa ja keskittää kylän kalkkikivituotantoa.

Suurtuotannon aikaansaamiseksi tarvittiin kuitenkin pääomia. Hän oli jo hankkinut varoja Turusta, ja matkusti nyt Helsinkiin tarjoamaan Helsingfors Kalkungs Aktiebolagin suurimmille osakkeenomistajille yhtä suuret osakesalkut kuin turkulaisille. Kaupat tehtiin seuraavana päivänä. Moberg nousi uudestaan höyrylaivaan, tällä kerta Ebba Munckiin, yli vuorokauden mittaiselle kotimatkalle syksyisen saariston halki Turkuun ja sieltä Pargas-laivalla kotiin Paraisille.

Senaatti hyväksyi uuden yhtiön yhtiöjärjestyksen ja Pargas Kalkbergs Aktiebolagin perustava yhtiökokous pidettiin Turussa 26.11.1898. Otto Mobergista tuli toimitusjohtaja, ja hän perusti yhtiön konttorin vastapalkatun konttoristin kanssa Limbergin tilan päärakennuksen kamariin.”

Teksti: Partekin historiikki “Läpi valkean kiven”

Uutiset & blogit

Lisää uutisia

Lisää uutisia

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan internetkokemuksen. Antamalla suostumuksen hyväksyt evästeiden käytön evästekäytäntömme mukaisesti.

Privacy Settings saved!
Tietosuoja-asetukset

Kun vierailet millä tahansa verkkosivustolla, se voi tallentaa tai hakea tietoja selaimellesi, enimmäkseen evästeiden muodossa. Hallitse henkilökohtaisia evästeitäsi täällä.


Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivustomme toimisi. Haluamme myös asettaa valinnaisia suorituskykyevästeitä, jotka auttavat meitä parantamaan sivustoamme. Emme aseta valinnaisia evästeitä, ellet ota niitä käyttöön. Tämän työkalun käyttäminen asettaa laitteellesi evästeen muistamaan asetuksesi.

Välttämättömät evästeet mahdollistavat ydintoiminnot, kuten turvallisuuden, verkonhallinnan ja saavutettavuuden. Voit poistaa ne käytöstä muuttamalla selaimesi asetuksia, mutta tämä voi vaikuttaa verkkosivuston toimintaan.

Hylkää kaikki
Hyväksy kaikki